by Jyri
25. heinäkuu 2011 22:21
Jokainen meistä on järkyttynyt Norjan tapahtumista. Surun ja kauhun määrää ei voi sanoin kuvata eikä tapahtumat tule poistumaan ihmisten mielestä koskaan. Olen itse elänyt läpi 911 tapahtumat USAssa enkä toivo kenenkään joutuvan tilanteeseen jossa menettäää omaisensa yhden hullun tai jonkin ryhmittymän mielipiteiden vuoksi.
Jätän kokonaan kommmentoimatta itse taphatunutta, syitä siihen tai motivaatioita miksi kukaan tekisi tällaista hirmutekoa koska minusta on aivan turhaa lisätä mitään siihen mitä on jo tapahtunut. Haluan sanoa muutaman sanan lainsäädännöstä sekä reaktioista tapahtuman jälkeen. Tekijä on selvästi sairas yksilö joka kuuluu saada rangaistus sen mukaan mitä hän on tehnyt. On selvää että hän on toiminut täydessä ymmärryksessä joten rangaistus sen mukaan.
Saako hän rangaistuksen? Tämä onkin hyvä kysymys. Norjan lainsäädännön mukaan mies voi olla vapaalla jalalla 21 vuoden jälkeen. Nämä mitättömät rangaistuset hipovat rajaa jossa voidaan kysyä että mikä on uhrien ja omaisten oikeusturva. Onko Norjalla ja myös onko muilla pohjoismailla lainsäädäntöä joka nostaa maksimirangaistusten määrää siinä tapauksessa jos teko on tai voidaan rinnastaa terrori-iskuun. Siinä tapauksessa miehen kuuluisi saada 21 vuotta JOKAISESTA murhateosta, eikä vain yhden rangaistuksen joka ei riitä kattamaan 76 ihmisen elämää. (FOX News 25.6.2011)
Aseet pois yksityishenkilöiltä? Niinkö? Kysy vasemmistoliitolta tai vihreiltä. He ovat ensimmäisiä käyttämään tapahtunutta keppihevosena oman ideologiansa eteenpäinviemisessä. Jos leirintäalueella olisi ollut edes yksi järjestyksenvalvoja aseen kanssa olen varma että murhaaja olisi voitu pysäyttää aikaisemmin. Jos Norjassa saisi lainkuuliainen kansalainen kantaa asetta samoin kun USAssa, olisi murhaaja miettinyt ehkä hetken ennenkuin aloittaa joukkosurmaamisen. Joku olisi pysäyttänyt surmaajan. Tämä liberaalinen ajattelutapa että jos kaikilta otetaan aseet pois ei vastaavanlaista voi tapahtua on kieroutunut ajattelumalli. Miksi ihmisten pitäisi olla riisuttuja mahdollisuudesta suojella itseään, perhettä tai muita kun tiedetään että rikollisilla tulee AINA olemaan aseita ja he saavat niitä käsiinsä sanoo laki sitten mitä tahansa.
Aselakiin huudetaan heti muutosta. Tein jo selväksi mitä mieltä olen aseiden poistamisesta yksityishenkilöiltä mutta lisään että hätäisesti tehdyt lain muutokset joiden tarkoitus on tyydyttää ihmisten sen hetkistä turvallisuuden tunnetta ovat toistuvasti osoittautuneet huonoiksi. Tämänlaisiin tapahtumiin pitää varautua etukäteen. Laissa pitää olla valmiin rangaistukset terrorismin varalta ja se että poliisi nyt lisää ääriryhmien jne. tarkkkailua EI TEE MITÄÄN MUUTOSTA MIHINKÄÄN.
Ensiksikin, mikä on ääriryhmä? Kuka sen määrittelee? Minusta on olemassa vain ryhmittymiä ja terroristeja. Ryhmittymät ajavat omaa mielipidettään RAUHANOMAISIN KEINOIN (on heidän vakaumuksensa mikä hyvänsä) kun taas terroristit ovat valmiita surmaamaan muita mielipiteensä vuoksi. Eli siis jos joku henkilö tai ryhmittymä avoimesti kertoo tavoitteestaan vahingoittaa muita mielipiteen tai poliiittisen vakaumuksen vuoksi on syytä pitää huoli siitä että heidän verkkotoimintaa ym tarkkaillaan mutta sanomalla uutisissa että poliisi lisää ryhmittymien tai yleistä Internetin tarkkailua on aivan turhaa. He ovat tehneet sitä aina. Yksittäisiä tapauksia on melkein mahdoton ennaltaehkäistä.
Google Haku Aiheesta
Että sellaista. Ei minulla tälläkertaa muuta. Kommentoi allaolevaan kenttään. Minä lähetän surunvalittelut kaikille joita tämä tragedia on koskettanut ja tietenkin rukoilen ja toivon että tämänlaista ei tule koskaan tapahtumaan, Rauhaa maanpäälle...